Jaan aikaani säännöllisesti Berliinin ja Helsingin välillä. Kun matkustin Berliiniin ensimmäisen kerran vuonna 2011, koin siellä todella voimakkaan ihastumisen tunteen ja tiesin, että tulen palaamaan sinne vielä joku päivä. Viimeiset neljä vuotta olen viettänyt yhä enemmän aikaa Berliinissä ja viimeiset kaksi vuotta käytännössä kuukausittain. Berliinissä minua kiehtoo ihmisten rento elämäntapa ja mentaliteetti. Olen tutustunut siellä nuoriin, intohimoisiin taitelijoihin ja ihmisiin, joista saan hyvää energiaa. Kaupunkina Berliinissä on hyvä fiba: minulla on siellä tilaa hengittää ja hyvä olla.

Se, että voi elää kahdessa kaupungissa ja maassa, antaa tiettyä perspektiiviä asioihin. Olenkin kiitollinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden tutustua näin mielenkiintoisiin ja hyvin erilaisiin ihmisiin. Se on avartanut näkemyksiä. Jopa tietynlainen draaman hakuisuus, joka usein korostuu piirien pienentyessä, on minimoitunut vuosien varrella huomattavasti. Olen huomannut itsessäni myös sen, että avarakatseisuuden myötä en enää välttämättä hae syitä muista, vaan osaan mennä myös enemmän itseeni. Toki merkitystä on varmaan myös sillä, että sain vanhemmiltani suvaitsevaisen kasvatuksen, jossa korostettiin, että annetaan ihmisten olla sellaisia kuin he ovat. Mutta niin tai näin, on huomattavasti antoisampaa pyrkiä tuomitsemisen ja lokeroimisen sijaan ymmärtämään ihmisiä, joiden ajatukset ovat vastoin omaa mielipidettäni – se vie vähemmän energiaa ja antaa tilaa luovuudelle.

Alun perin minua siis pyydettiin kirjoittamaan blogi, jossa vertaan ilmapiiriä Berliinin ja Helsingin välillä, mutta silloin olisin helposti haksahtanut suvaitsevaisuuden perisyntiin eli vastakkainasetteluun. Kuten edellä kerroin, haluan ajatella niin, että suvaitsevaisuutta on se, että sietää myös omasta mielipiteestä poikkeavia asenteita ja mielipiteitä – oli aihe mikä tahansa. Koen, että seksuaalivähemmistöjenkin olisi syytä katsoa aika ajoin peiliin ja miettiä, voisiko itse olla suvaitsevaisempi eli uhriutumisen sijaan olisikin kiinnostunut siitä, miksi tuo ihminen ajattelee noin?

En nyt halua yleistää, mutta puhun oman kokemukseni kautta. Kuten varmaan moni, minäkin sain lapsuudessa osani nimittelystä, tönimisestä ja muutaman kerran jopa pallosta päähän – en tosin seksuaalisuuteni, vaan ulkoisen habitukseni vuoksi. On ihan luonnollista, että jos joutuu olemaan jatkuvasti varpaillaan, asettuu helposti puolustuskannalle. Mutta huonot kokemukset voi jättää taakseen, niistä voi kasvaa pois ja oppia olemaan näin parempi ihminen itselleen ja muille.

Jos nyt kuitenkin sivuan suomalaista ilmapiiriä seksuaalivähemmistöjen näkökulmasta, on se mielestäni muuttunut viime vuosien huomattavasti parempaan suuntaan. Erityisen hienoa oli totta kai se, että saimme Suomeen tasavertaisen avioliittolain. Se oli askel oikeaan suuntaan. Silti kaipaisin kuitenkin ihmisten välille enemmän sitä, että ymmärtäisimme ja kunnioittaisimme toinen toisiamme. Vähemmän egoja ja pelaamista ihmisillä, ihmishengillä ja arvoilla. Tutustuttaisiin toinen toisiimme ihmisinä, eikä haudattaisi omia ongelmia osoittamalla sormella toisten vikoja. Mitä jos pyrkisimme löytämään toisista enemmän samankaltaisuuksia virheiden ja eroavaisuuksien sijaan?

Heitän tässä pallon samalla myös koulumaailman suuntaan. Mielestäni opetusohjelmienkin tulisi muuttua suvaitsevaisemmiksi. Näytettäisiin rohkeasti esimerkkiä ja kerrottaisiin erilaisista seksuaalisuuden suuntauksista, joita tästä maailmasta todella löytyy. Sama pätee uskonnonopetukseen. Entäpä jos koulussa kannustettaisiin löytämään eri uskontojen erojen sijaan niiden sanomien ja filosofian samankaltaisuudet?

Olisiko meillä silloin vähemmän konflikteja, murheita, pelkoja – ja turhaa draamaa

Mert Otsamo
Designer

Subscribe To Our Newsletter

Join our mailing list to receive the latest news and updates from our team.

Awesome! You have successfully subscribed to our newsletter!

Pin It on Pinterest